Muhammed - abbasidien 700-luvulla keksimä valtiomyytti?

Muslimit uskovat - ja samaa vakuuttavat peruskoulun oppikirjat – että Muhammed oli kuolemaansa mennessä vuonna 632 perustanut sekä islaminuskon että jättimäisen muslimivaltion. Tämän kanssa on ristiriidassa, ettei Muhammedista löydy arkeologista aineistoa yli sataan vuoteen hänen oletetun kuolemansa jälkeen, ei liioin kirjallisia tietoja muslimilähteistä.  Muhammed – nimisestä henkilöstä tosin on pari mainintaa 600-luvun kristillisissä teksteissä, mutta niiden tiedot eivät sovi yhteen profeetan myöhemmän elämäkerran kanssa. Merkintöjä pidetään myöhempinä lisäyksinä käsikirjoituksiin.

Vasta 1930-luvulla uskallettiin ensimmäisen kerran väittää, että profeetta Muhammed lähipiireineen oli pelkkä taruhenkilöiden seurue, joka keksittiin vasta 700-luvun jälkipuoliskolla. Jos näin oli, mihin häntä olisi tarvittu?

Vastaus on ilmeinen: jokainen uskonto tarvitsee profeettansa. Lisäksi jokainen hallitsija tarvitsee tarinan omasta erinomaisuudestaan. Asiat olisivat voineet kehittyä seuraavasti.

Umaijadien valtakunta 600-luvun Lähi-idässä oli kehittänyt oman versionsa kristinuskosta, arabikristillisyyden, jonka avainlauseet yhä löytyvät Kalliomoskeijan seinästä Jerusalemin temppelivuorella. Toisin kuin arabeja ympäröivillä juutalaisuudella, zarathustralaisuudella ja Bysantin kristinuskolla siltä puuttui kuitenkin oma profeetta ja tämän kirjoittama pyhä kirja. Molemmat puutteet korvattiin 700-luvun loppuun mennessä uuden hallitsijasuvun, abbasidien toimesta. Kolmas puuttuva asia oli Mooseksen laki, jonka tilalle löydettiin profeetan sunna.

Vuonna 750 kalifaatin sisällissota päättyi Persiasta tulleen abbasidi–suvun voittoon. Vanhoissa umaijadikolikoissa oli jo pitkään esiintynyt Jeesuksen kunnianimi, muhammad, eli ylistetty. Abbasidien tultua valtaan nimestä leivottiin valtionuskonnon kaipaama profeetta. Samalla abbasidit kehittivät tarinan, että juuri Muhammed oli perustanut heidän jättivaltakuntansa, ja he itse olivat profeetan aitoja sukulaisia tämän sedän, Abbasin, kautta. Lopuksi Lähi-idän ja Iranin luostareista koottiin vielä sekalainen kokoelma vanhojen saarnatekstien muistiinpanoja. Niistä koottiin mukamas Muhammedin itsensä sanelema pyhä kirja, Koraani. Tästä kokoamisprosessista ei historiaan ole jäänyt mitään jälkiä. Ehkä jäljet tuhottiin tarkoituksella, koska kirjan piti heti näyttää ikivanhalta. 

Tämä ei olisi ollut ensimmäinen kerta, kun valtaan nousseet oikeuttavat asemansa vetoamalla menneisyyden suurtekoihin. Kun Kustaa Vaasa vuonna 1523 julistautui kuninkaaksi, tämä alemmasta aatelista ponnistanut nousukas otti käyttöön Olaus Magnuksen goottilaisen teorian. Sen mukaan ruotsalaiset olivat kaiken sivistyksen alkujuuri ja polveutuivat Nooan pojanpojasta Maagogista. Kustaan seuraaja Eerik sai järjestysnumerokseen 14, koska Olaus oli löytänyt hänelle peräti 13 samannimistä edeltäjää. Goottilainen valtiomyytti oli Ruotsin suurvalta-ajan virallista historiaa, jonka loisteessa kelpasi paistatella.

Valtiomyytit ovat todellisuudessa historian vakiotavaraa. Roomalaisilla oli Romulus ja Remus, juutalaisilla Mooses – kaikki muuten orpoja, kuten sattumoisin Muhammed. Kreikkalaisilla oli Odysseus harharetkineen, jotka Homeros kirjasi muistiin. Daniel Juslenius kehitti valtiomyyttiä myös meille suomalaisille. Meidän muinaisen suurvaltamme kuninkaana olisi ollut muun muassa Atus I Otus. Tästä kannattaa muistuttaa, kun keskustelee muslimin kanssa.