NÄIN ISLAMIN MYYTIT SYNTYVÄT

Seuraava satunnainen esimerkki osoittaa, miten islamissa osataan luoda tarinoita vähistäkin aineista.

Tunnettu brittiläinen kasvatussosiologi Sally Tomlinson kirjoittaa (2017): ”Kristillinen teologia omaksui laajalti sellaisen kannan, että vammaisuus ja viallisuus olivat jumalan rangaistuksia.” ”Islam suhtautui asiaan toisin, ja Profeetan kerrotaankin hyväksyneen vammaiset ihmiset ystävikseen.” 

Länsimainen intellektuelli panee tässä tuttuun tapaan islamin ja kristinuskon keskinäiseen paremmuusjärjestykseen. Onneksi hän antaa myös lähdeviitteen. Se on islamilaisella sivustolla ”Why Islam?” oleva Saulat Pervezin artikkeli ”The treatment of handicapped people in Islam” (2014). Pervez on Pakistanista kotoisin oleva muslimikirjailija.

Pervez tunnustaa, että Koraanissa ei oikeastaan puhuta mitään vammaisuudesta. Suurassa 80 on kuitenkin kohta, jossa Jumala nuhtelee Muhammedia siitä, miten hän kohteli Abdullah ibn Umm Maktumia. Tähän viitataan Koraanissa vain ”sokeana”, mikä Pervezin mukaan tarkoittaa, että Profeettaa ei nuhdeltu välinpitämättömyydestä vammaista ihmistä kohtaan (eipä tietenkään) vaan siitä, että hän laiminlöi henkilön, joka tuli Profeetan luo oppiakseen jotain. Profeetta oli kuitenkin juuri sillä hetkellä kiireinen, sillä hän keskusteli toisen henkilön kanssa. Pervez kertoo, että Muhammed alkoi tervehtiä Jumalalta saatujen moitteiden jälkeen Abdullahia ystävällisesti ja nöyrästi ja nimitti hänet usein jopa sijaisekseen Medinassa.

Tässä on siis auki purettuna todiste siitä, että islam suhtautuu myönteisesti vammaisuuteen.

Katsotaanpa tarkemmin. Koraanin säkeet kuuluvat seuraavasti: ”Hän rypisti otsaansa ja kääntyi pois, kun sokea tuli hänen luokseen.” Tämän jälkeen teksti epäloogisesti vaihtaa persoonaa ja moittii ”sinua” sokean ihmisen syrjinnästä, kun taas rikasta ”sinä” kohtelet kunnioittavasti. Suura rinnastaa tällaisen käytöksen Jumalan osoittamaan hyvyyteen ja kuvailee mehevästi maan antimia: ”Me murramme hänelle maan kamaran ja annamme sen kasvaa viljaa, rypäleitä ja yrttejä, oliiveja ja palmuja, tuuheita puutarhoja, hedelmiä ja laitumia.” Vertailu perustelee kehotusta parannukseen.

Suuras ei siis kerro, kuka on ”hän” tai ”sinä”, joka suhtautuu nurjasti sokeaan. Miljöökuvauksen perusteella voi päätellä ainakin sen, ettei olla lähelläkään Mekkaa tai Medinaa, missä vuotuinen sademäärä tekee mahdottomaksi harjoittaa maataloutta tuuheine puutarhoineen. Suura ei liioin kerro, että "sinä" olisi ollut keskustelemassa jonkun toisen kanssa.

Koko tarina ei selvästikään kerro mistään yksittäisestä tapahtumasta. Se on kuviteltu moralisoiva esimerkki, missä saarnan kohdetta syytetään yleisellä tasolla siitä, että tämä torjuu kyllä apua tarvitsevan kerjäläisen, mutta kohtelee ystävällisesti rikasta miestä, joka ei apua tarvitse. Tarinan ydin ei siis ole vammaisuudessa.

Mistä sitten tulee arvelu, että ”hän” olisikin itse Muhammed? Voisi arvata, että tekstiyhteydestä, koska kyseessä on sentään Koraani. Valitettavasti johtolanka ei vie eteenpäin, sillä Koraanissa ei muuallakaan puhuta Muhammedista. Koraanin islamilaisiin suomennoksiin on tosin ujutettu sana ”Muhammed” jopa kymmeniin paikkoihin, mutta todellisuudessa sana esiintyy arabiankielisessä Koraanissa vain neljä kertaa. Jopa neitsyt Maria mainitaan useammin – 34 kertaa.

Seuraavaksi kannattaa etsiä varhaisinta mainintaa siitä, että tapahtuma kuvaa profeetta Muhammedin ja Abdullah ibn Umm Maktumin kohtaamista. Tarinan varhaisin versio löytyy hadith -kokoelmasta ”al-Muwatta”, joka on kirjoitettu luultavasti 800-luvun alussa, teoksen 15. kirjan hadithista numero 4. Islam ei olisi nimensä veroinen, jos asiasta ei olisi noussut vielä riitaa. Shiialaiset eivät selitystä hyväksy.

Tapaus osoittaa jälleen kerran, miten muslimien omat tiedot pysähtyvät 800-luvulle. Se on toivottoman myöhäistä, jos tarkoituksena oli todistaa jotain kahden henkilön tapaamisesta 200 vuotta aikaisemmin. Tarinan opetus on, että länsimainen intellektuelli on taas kerran nielaissut muslimien jutut vailla omaa arvostelukykyä.

Entä sitten kristinusko ja vammaisuus? Martti Lutherin tiedetään suhtautuneen vammaisiin lapsiin taikauskoisesti. Se ei riitä todistamaan, että kristinusko yleensä olisi suhtautunut vammaisuuteen täysin kielteisesti. Päinvastaisesta asenteesta puhuvat monet kohdat jo Uudessa Testamentissa, missä Jeesus paransi ihmetekoina sairaita ja vammaisia. Muhammedista ei kerrota mitään vastaavaa, vaikka ihmeitä hänenkin väitetään tehneen.