sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

MERKILLINEN MEKKA


Islaminuskon peruskivet lepäävät profeetta Muhammedin elämää koskevan tiedon varassa. Islamilainen teologia perustuu siihen, että Muhammed oli todellinen, historiallinen henkilö, joka välitti ihmisille Koraanin, perusti islamilaisen valtion ja antoi muslimeille esikuvansa kautta Jumalan ikuisen lain, sharian.

Muhammedin elämäkerrassa ja siten myös islaminuskossa Arabian niemimaalla sijainneella Mekan kaupungilla on tärkeä asema. Elämäkerran mukaan Jumalan profeetta syntyi Quraish-heimoon Mekassa ja sai ensimmäiset ilmestyksensä Hira-vuorella kaupungin kupeessa. Muhammed saarnasi Mekassa siellä islamia, mutta joutui pakenemaan Medinaan. Sieltä käsin hän kävi sotaa Mekkaa vastaan, kunnes valloitti Mekan vuonna 630. 

Mekassa sijainneen Kaaban temppelin olisi perustanut jo Adam ja sitten uudelleen Aabraham vedenpaisumuksen jälkeen. Temppeli olisi ollut islamilainen moskeija, kunnes tavat olivat rappeutuneet, ja siitä oli tullut monijumalaisten heimojen palvontapaikka epäjumalankuvineen ja patsaineen. Sellaisena se olisi ollut arabiheimojen tärkein pyhiinvaelluskohde ja tuonut Mekan kaupungille vaurautta. Pyhinä kuukausina se olisi ollut eri heimojen rauhoitettu kokoontumispaikka. Muhammed olisi sitten puhdistanut temppelin ja palauttanut sen moskeijaksi.

Jos tarina ei ole tosi, islamista ei jää paljonkaan jäljelle.

Tarinassa on todellakin omat heikkoutensa. Mekasta, Kaabasta ja Quraish-heimosta kertoi ensimmäiseksi Ibn Hisham, joka eli vasta 200 vuotta Muhammediin liitettyjä tapahtumia myöhemmin. Hisham kertoo hyvin yksityiskohtaisia tarinoita Mekasta, mutta erehtyy kuvatessaan sen luontoa. Se todistaa, ettei hän itse ollut käynyt siellä edes pyhiinvaelluksella eikä ilmeisesti ollut haastatellut ketään, joka olisi käynyt. Tuskin hän muuten olisi kuvannut sitä seutuna, ”jossa kasvoi puita ja oli runsaasti vettä” (Hisham, 1999, 21). G.A. Wallin ei Mekan-retkellään vuonna 1846 luonnon rehevyyttä havainnut. Wallin kirjoitti pensaista ja yhdestä suolaisesta lähteestä.

Varsinainen heikkous on siinä, että antiikin ja varhaiskeskiajan historiankirjoitus ei tunne Mekkaa eikä Quraish –heimoa. Sitä on selvittänyt Patricia Crone kirjassaan “Meccan Trade and the Rise of Islam” (1987). Hän kirjoittaa (s. 134):

”…on selvää, että jos mekkalaiset olisivat olleet kansainvälisen kaupan välittäjiä, heistä pitäisi olla jotain mainintoja asiakkaittensa kirjoituksissa. Kreikkalaiset ja latinalaiset ovat, loppujen lopuksi, kirjoittaneet paljon etelä-arabialaisista, joiden kanssa he kävivät menneisyydessä suitsukekauppaa, tarjoten tietoja heidän kaupungeistaan, heimoistaan, politiikastaan ja karavaanikaupasta; ja 500-luvulla he vastaavasti kirjoittivat Etiopiasta ja Aduliksesta. Arabian poliittinen ja uskonnollinen merkitys 500-luvulla oli sellainen, että sen asioihin kiinnitettiin runsaasti huomiota; mutta Quraish-heimoa ja heidän kauppakeskustaan ei mainita missään, ei kreikaksi, latinaksi, syyriaksi, arameaksi, koptiksi tai miksikään kieleksi, jota käytettiin Arabian ulkopuolella ennen valloitussotia.

Erikoista kyllä, orientalistien olisi pitänyt tietää Mekan puuttuminen jo yli 100 vuoden ajan. Jo vuonna 1887 Julius Wellhausen totesi, että Mekkaa ei mainittu esi-islamilaisen pyhiinvaelluksen kohteena. Sen sijaan hän löysi kirjallisuudesta 16 muuta varhaista pyhiinvaelluskohdetta Arabian niemimaalta (s. 170–176).

Peter Townsend on kirjoittanut samasta mysteeristä kirjassa ”The Mecca Mystery”. Hän antaa myös aihetta koskevan laajan lähdeluettelon. Townsend osoittaa myös, että Arabian niemimaasta kyllä muuten kirjoitettiin, ja esimerkiksi roomalaiset luetteloivat pienempiäkin paikkoja, mutta eivät tunteneet oletettua mahtavaa Mekan kauppakeskusta ja kauppateiden risteystä.

Mekka ilmestyy historian lähteisiin ensimmäisen kerran vasta 700-luvun kristillisessä kirjoituksessa (Pseudo-Methodius) ja karttaan vuoden 900 jKr tienoilla. Sen puuttuminen varhaisemmista lähteistä on todiste sen puolesta, että kaupunki on luotu vasta islamilaisen historiankirjoituksen tarpeisiin.

Lähteet

Patricia Crone (1987/2004). Meccan trade and the rise of Islam. Pisca­taway, NJ: Gorgias Press. 
Peter Townsend (2018). The Mecca Mystery. Peter Townsend


                                         Kuva: Mekka vuonna 1718 (Wikimedia Commons)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti