Islamilaisen käsityksen mukaan Koraania ei koskaan luotu,
vaan se on ollut aina olemassa. Mielikuva taivaallisella pöydällä lepäävästä
ikuisesta kirjasta perustuu Koraanin sanoihin ”Hänen luonaan on alkuperäinen Kirja” (13: 39).
Koraanin 114 suurasta yksi, eli Niiniköyden suura (nro 111) on
kokonaisuudessaan omistettu Abu-Lahab – nimisen henkilön kiroamisen. Suura
kuuluu Jaakko Hämeen-Anttilan käännöksenä seuraavasti:
”Tuhoutukoot
Abu-Lahabin kädet
ja
tuhoutukoon hän itse!
Ei
häntä auta omaisuus,
ei
hyödytä se, mitä hän on koonnut.
Hän
vielä korventuu liekehtivässä tulessa
vaimonsa
kantaessa lisää polttopuuta
niiniköysi
kaulassa”.
Kuka Abu-Lahab oli, ja mitä ihmettä hän onnistui tekemään ansaitakseen tulla kirotuksi ikuisessa kirjassa aivan ikiomassa suurassa? Ja miksi myös hänen vaimonsa on päässyt mukaan?
Virallisen islamilaisen selityksen suuralle tarjoaa Ibn Hisham 800-luvun
alussa kirjoittamassaan Profeetta Muhammedin elämäkerrassa. Ibn Hisham kertoo,
että Abu-Lahab oli Muhammedin varakas setä, joka kiivaili Profeetan opetuksia
vastaan. Peruskoulun islamin oppikirja tarjoaa saman selityksen ja päättää sen sanoihin:
”Tämän tapauksen jälkeen Jumala ilmoitti
Niiniköyden suuran.”
Entä mistä Hisham sai tietonsa? Selitys tulee luotettavalta
taholta, kuten tarinaan liitetty isnad-ketju
osoittaa. Eräs Hishamin ystävistä oli
kertonut hänelle, että Zayd b. Aslam oli sanonut, että joko Ibad al-Dili tai
joku muu, jolle Abu al-Zinad oli asian kertonut, oli kuullut Husain b.
Abbasilta, että tämä oli kertonut isänsä sanoneen, että hän oli kuullut
kyseisen tarinan Rabia ibn Abbadilta.
Juttu menee tietysti täydestä valtaosalle länsimaisista islamologeista. Pieni vähemmistö kuitenkin arvelee, että Hishamin tarjoama selitys olisi syntynyt seuraavalla
tavalla. Arabit eivät lainkaan tienneet, mistä suurassa oli kysymys. Koska
rangaistuksena oli liekehtivä tuli, voi kuitenkin otaksua, että Abu-Lahab olisi
syyllistynyt synneistä raskaimpaan eli monijumalaisuuteen. Muhammed pitää saada
tarinaan mukaan, ja siksi sanotaan että Abu oli pilkannut juuri häntä. Omaisuus
ja apulaiset eli ”kädet” viittaavat siihen, että Abu oli varakas. Kun hänestä
vielä tehdään Muhammedin setä, tarina tiivistyy ja siihen saadaan jännite.
Oikeasti suura ei kerro mitään Muhammedista. Todellisen selityksen esittää G.S. Reynolds kirjassa ”The Emergence of Islam” (2012). Vanhan
Testamentin 1. kuningasten kirjassa esiintyy kuningas Omri, jonka poika on
nimeltään Ahab. Raamatun mukaan ”Omri
teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä; hän teki enemmän pahaa kuin kukaan
edeltäjänsä” (16:25). Kun Abu-Lahab kirjoitetaan muodossa Abu L-Ahab, se
tarkoittaa arabiaksi Ahabin isää, oikeastaan ”liekkien isää”, mistä päästäänkin
suurassa oleviin liekkeihin.
Ahabin kuninkuudesta on runoon jäänyt tiedoksi Ahabin
varallisuus ja ”kädet” eli apulaiset. Entä vaimon mainitseminen? Se näyttää
viittaavan Ahabin vaimoon Isebeliin, josta Raamattu kertoo: ”Kukaan muu Israelin kuningas ei
syyllistynyt sellaiseen kuin Ahab. Hän myi itsensä tekemään sitä, mikä on
väärää Herran silmissä, kun hänen vaimonsa Isebel yllytti häntä.” (1.
Kunink., 21: 25) Isebel yllytti miestään nimenomaan Baalin palvontaan, joten
polttopuiden kanto voisi liittyä polttouhriin Baalin kunniaksi. Mysteeriksi jää
niiniköysi. Raamatussa muuten koirat söivät Isebelin.
Niiniköyden suura paljastuu runoksi, jonka on ehkä kirjoittanut
itselleen muistiin joku kristitty arabimunkki. Munkki on tuntenut Raamatun
tarinan Ahabista, Isebelistä ja Eliasta ja tiivistänyt siitä ytimen. Kirjoittaja tosin sekoittaa toisiinsa Ahabin
ja tämän isän. Myös ”niiniköysi” saattaa olla lukuvirhe.
Niiniköyden suura on varhainen kristillinen hartausteksti,
joka saa innoituksensa Kuningasten kirjasta. Ei mitään tekemistä profeetta Muhammedin kanssa.
Lähteet
Ibn Hisham (2004). The
life of Muhammad. Oxford: Oxford University Press. (s. 195)
Reynolds, G.S. (2012). The
Emergence of Islam: Classical Traditions in Contemporary Perspective
Kuva 1. Isebel ja kuningas Ahab (1863). Wikimedia
Commons.
