torstai 1. marraskuuta 2018

TODISTAMISEN TAAKKA


Neuvostoliittolaiset N.A. Morozov ja L.I. Klimovitsh olivat ensimmäiset orientalistit, jotka sanoivat ääneen, ettei keisarilla ollut vaatteita. Vuonna 1930 molemmat kirjoittivat, että profeetta Muhammed ei ollut historiallinen henkilö vaan arabien kirjallisen mielikuvituksen tuote. Sitä oli myös Muhammedin koko seurue neljää oikeaan johdettua kalifia myöten. Vasta kalifi Muawija oli oikea historian henkilö, koska hänestä oli aikalaistodisteita. Johtopäätös oli roikkunut pitkään ilmassa, mutta rohkeutta viimeisen rajan ylittämiseen ei aikaisemmin ollut löytynyt. 

     Jonkin asian olemattomuus on kuitenkin hankala asia todistuksen kannalta. Olemassaolo on periaatteessa mahdollista osoittaa: ei tarvitse kuin nostaa kissa pöydälle. Esimerkiksi Euroopassa uskottiin, ettei mustia joutsenia ollut. Niistä oli tullut jo antiikissa kirjallinen vertauskuva asiasta, jota ei ollut olemassa – kunnes hollantilainen merikapteeni De Vlamingh törmäsi lintuun vuonna 1697 Australiassa.

     Olemattomuutta tuskin voi sitovasti todistaa muuten kuin vetoamalla loogiseen ristiriitaan – esimerkiksi pyöreitä neliöitä ei ole. Yksisarvisia voi kuitenkin löytyä jostain, mistä niitä ei ole osattu etsiä, samoin enkeleitä. Onneksi päättelysäännöt tulevat avuksi. Todistamisen taakka tarkoittaa, että väitteen esittäjällä on velvollisuus perustella asiansa. Muhammedin historiallisuuden todistaminen kuuluu siis tämän väitteen esittäjälle. Jos uskottavia todisteita ei löydy, asia jää vähintäänkin avoimeksi. Tilanne alkaa kallistua hylkäämisen puolelle, jos historiallisuusväitettä pystytään horjuttamaan siihen sisältyvien ristiriitojen ja ongelmien avulla tai tuomalla esiin vaihtoehtoisia selityksiä. Muhammedin historiallisuutta horjuttavia vastaväitteitä onkin kasaantunut runsain mitoin, ja niitä on esitetty tämän blogin päivityksissä.

     Entä mikä puhuisi Muhammedin historiallisuuden puolesta? Länsimaiset mielipiteet ovat muuttuneet entistä varovaisemmiksi. Edesmennyt orientalisti William Montgomery Watt piti Muhammedin historiallisuutta ja elämäkertaa varmana. Hän katsoi, että vaikka haditheissa joskus esiintyikin tendenssimäistä korostusta, niiden esittämät faktat olivat pääosin kohdallaan. Tämän puolesta puhui myös arabien valtava kiinnostus omaa historiaansa kohtaan: ”Kuka olisi ottanut vaivakseen keksiä tämän konstikkaan tarinan ja mistä syystä?”, kysyi Watt 1950-luvulla julkaistussa kirjassaan.

     Arabian kielen professori Jaakko Hämeen-Anttila on astetta varovaisempi. Hän luottaa haditheihin, mutta katsoo, että varmaa tietoa ovat vain Muhammedin elämän pääkohdat sekä hänen asemansa Koraanin ”välittäjänä”. Hämeen-Anttilan samaistuminen islamiin näkyy tässä ilmaisussa, joka kirjaimellisesti tarkoittaa, että hän uskoo Koraanin tulleen ilmestyksenä Jumalalta. Montogomery Watt toisaalta myös rukoili Allahia. Hämeen-Anttila kertoo luottavansa islamilaiseen perimätietoon, koska tilalle ei löydy muutakaan. Hän katsoo, että humanististen tieteiden kenttä kaventuisi liikaa, jos tulokset pitäisi aina sitovasti todistaa oikeaksi. Niinpä myös Muhammed-tarina pitää hyväksyä tyhjää parempana. Tämä ei tietenkään ole vakuuttava perustelu; pikemminkin se osoittaa todisteiden puutetta. 

     Tunnettu islamin tutkija Patricia Crone pitää hadith – tarinoita sepitettyinä, mutta Muhammedin historiallisuutta varmana 600-luvun kristillisten lähteiden nojalla. Niitä on kolme: Doctrina Jacobi (634?), Tuomas Presbyteeri ( 640?) ja Herakleioksen historia (661?).  Näiden tekstien kirjoittajista ja kirjoitusajoista ei ole täyttä varmuutta. Doctrina Jacobin osalta Patricia Crone kirjoittaa: ”tämä lähde antaa melko kumoamattoman näytön siitä, että hän [Muhammed] on historiallinen hahmo.”

     Näitä kolmea 600-luvun lähdeviitettä käsiteltiin vuoden takaisessa blogipäivityksessä. Silloin todettiin, että jotkut orientalistit pitävät niiden Muhammed-mainintoja myöhempinä lisäyksinä käsikirjoituksiin. He huomauttavat myös muista ongelmista. Esimerkiksi Doctrina Jacobista Nevo Ja Koren toteavat, että tekstissä kuvatun profeetan nimeä ei kerrota ja tämä vastaa kuvauksen perusteella kristittyä eikä muslimia. Kyse ei siten voi olla Muhammedista.

     Nuoremman tutkijapolven keskuudessa usko Muhammediin on jatkunut, mutta epävarmuus lisääntynyt. Historioitsija Peter Sarris kirjoittaa: ”Ottaen huomioon hänen myöhemmän merkityksensä, Muhammedin historiallinen hahmo on paradoksaalisesti suhteellisen varjomainen ilmestys 600-luvun lähteissä.” Lähteillä hän tarkoittaa edellä mainittua kolmea käsikirjoitusta. 

     Sarris osuu asian ytimeen. Jos mies perustaa jättiläisvaltakunnan ja uuden uskonnon, voisi ajatella, että hänestä jäisi jotain tietoja myös aikalaislähteisiin. Sellaisia olisivat voittoisan profeetan ja hallitsijan nimellä varustetut kolikot, islamista kertovat piirtokirjoitukset julkisissa rakennuksissa ja hautakivissä, arkeologiset jäänteet sotakentiltä sekä viittaukset islamiin, Muhammediin ja Koraaniin arabian-, aramean-, persian- ja latinankielisissä aikalaisteksteissä. Kaikki tämä puuttuu, samoin tiedot uuden mahtivaltion pääkaupungista. Mekka ilmestyy lähteisiin vasta yli sadan vuoden kuluttua. Profeettaa ja hänen pyhää kirjaansa aletaan muistella 150–200 vuotta myöhemmin. Väistämättä syntyy vaikutelma, että Muhammed, Koraani, Islam ja Mekka ovat kaikki myöhemmän ajan tuotetta.

Lähteet

     Crone, P. (2008). What do we actually know about Muhammed? openDemocracy, 10 June 2008. 
     Hoyland, R. G. (1997). Seeing islam as others saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and zoroastrian writings on early Islam. Studies in Late Antiquity and Early Islam 13. Princeton, N.J.: The Darwin Press.  https://legrandsecretdelislam.files.wordpress.com/2016/03/r-hoyland-seeing_islam_as_other_saw_it.pdf
     Hämeen-Anttila, J. (2006). Johdatus Koraaniin. Helsinki: Gaudeamus.
     Kemper, M. (2009). The Soviet Discourse on the Origin and Class Character of Islam, 1923–1933. Die Welt des Islams, 49, 1–48. doi: 10.1163/157006008X364677
Montgomery Watt, W. (1950). Muhammed at Mecca. Oxford: Clarendon Press. 
     Nevo, Y. E. & Koren, J. (2003). Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Amherst, N.Y.: Prometheus. 
     Sarris, P. (2011).  Empires of Faith. The Fall of Rome to the Rise of Islam, 500–700. Oxford: Oxford University Press.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti