UHUDIN TAISTELU

Muhammedin elämäkerrassa saa paljon huomiota hänen kaksi ensimmäistä taisteluaan. Badrin taistelun Muhammed voitti, Uhudin taistelun hävisi. Marraskuun päivityksessä kerrottiin Badrin taistelusta. Uhudin taistelu on vielä erikoisempi, sillä sen Muhammed hävisi. Miten on mahdollista, että Jumalan profeetta kärsii tappion monijumalaisille? Eikö Jumala ollutkaan hänen puolellaan?

Vastaus löytyy Koraanista Imranin perheen suurasta. Islamilaisen selityskirjallisuuden mukaan suura mainitsee muslimien voiton Badrissa, mutta siirtyy myöhemmin puhumaan heidän tappiostaan: "Te pakenitte kääntymättä kehenkään päin, vaikka profeetta kutsui teitä teidän takaanne" (3:153). Koraanin selittäjien täytyi näiden säkeiden takia keksiä jokin sellainen taistelu, jonka muslimit häviävät. 

Kerrotaan, että taistelussa kuoli 22 monijumalaista ja 65 ansaria (auttajaa) ja hijran suorittanutta miestä. Toisinaan kokonaismääräksi tarjotaan 70, mikä on Mooseksen kirjoissa usein esiintyvä pyhä luku.  Muslimifeministit ovat käyttäneet tappioita perusteena sille, että islam hyväksyy moniavioisuuden, sillä yhteisöön jäi nyt useita orpoja ja leskiä, jotka tarvitsivat suojelua.

Taistelussa tapahtui myös ihmeitä. Muhammed pani erään sotilaan nuolella ammutun silmän takaisin paikoilleen. Myöhemmin tämä silmä osoittautui paremmaksi kuin haavoittumaton. Myös Muhammediin osui kivi, ja hän menetti oikean alaleuan poskihampaansa.  Kiven heittäjä oli Utba ibn Abi Waqqas. Taistelun tiimellyksessä tehtiin havaintoja paitsi vastustajien nimistä myös käydyistä keskusteluista, jotka sitten raportoitiin 200 vuotta myöhemmin. Muhammedin kokemat vahingot yhdistetään suuran säkeeseen 144, jossa puhutaan Jumalan lähettilään kuolevaisuudesta.

Uhudin taisteluun liittyy yksityiskohtia, jotka voi tunnistaa päivänpoliittisiksi. Sellainen on tarina, jossa Muhammed teloittaa omin käsin Muawija ibn Mughiran. Tämän kerrotaan olleen umaijadikalifi al-Malikin isoisä. Ibn Hishamin kirjoitti teoksensa valtakunnassa, jonka hallitsijoina olivat abbasidit sen jälkeen, kun nämä olivat kukistaneet umaijadikalifit. Uusille hallitsijoille sopi, että itse Jumalan profeetta oli omin käsin katkaissut kaulan umaijadien esi-isältä.

Taistelukuvauksessa on myös veijaritarinoita. Tällainen tapaus oli Usairim, joka ei taistelupäivään mennessä ollut osoittanut mitään kiinnostusta Muhammedin opetuksiin. Hän ryntäsi miekkoineen taistelun tiimellykseen ja haavoittui kuolettavasti. Kuolevalta kysyttiin: "Mikä toi sinut tänne, Amr?" Hän vastasi: "Mieltymys islamiin." Mies pääsi Paratiisiin, vaikkei ollut koskaan rukoillut.

Ibn Hisham kertoo, että Jumala lähetti Uhudin taisteluun liittyvänä ilmestyksenä kuusikymmentä jaetta Imranin perheen suurasta (3: 121–179).  Jakeissa moititaan niitä, jotka moitteen ansaitsivat.  Tappio pantiin niiden tiliin, jotka eivät noudattaneet Profeetan käskyjä. Näin häviö muuttui oppitunniksi.

Jumalan lähettiläs ilmoitti, että taistelun marttyyrit olivat päässeet Paratiisin portin luo, Bariq-virran varrelle, missä he asuivat vihreissä teltoissa ja saivat ruokansa Paratiisista aamuin illoin.  Toisaalta Muhammed kertoi myös, että Uhudin marttyyrit olivat muuttuneet vihreiksi linnuiksi, jotka asuivat kultaisissa häkeissä Jumalan valtaistuimen varjossa.  Linnut sanoivat: ”Kunpa veljemme tietäisivät, miten Jumala on meitä kohdellut, jotta he halukkaasti taistelisivat Jumalan tiellä eivätkä kavahtaisi sotimista.”

Näin Ibn Hishamin (k. 830) Muhammed-elämäkerta sekä tarjosi selityksiä Koraanin teksteille, teki päivänpolitiikkaa että kannusti kalifin sotilaita osoittamaan urheutta taistelukentillä.

Lähteet

Ibn Hisham 1999. Profeetta Muhammedin elämäkerta. Helsinki: Basam Books. Käännös: Jaakko Hämeen-Anttila.

Jansen.H. 2008. Mohammed. Eine Biographie. Verlag C.H. Beck.

Kuva 1. Uhudin taistelu. Miniatyyri vuodelta 1595.

BADRIN TAISTELU

Muhammedin elämäkerrassa mainitaan hänen kaksi ensimmäistä taisteluaan, joista on tullut kuuluisia. Niistä kerrotaan esimerkiksi peruskoulun islamin oppikirjoissa. Badrin taistelun Muhammed voitti, Uhudin taistelun hän hävisi.

Taistelut ovat siitä erikoisia, että niistä kerrotaan ensimmäisen kerran vasta 200 vuotta myöhemmin, eli Ibn Hishamin tekemässä Muhammedin elämäkerrassa.  Jos Muhammed ei ole historiallinen henkilö, mistä nämä taistelut ilmestyivät hänen elämäkertaansa? Ja miten on mahdollista, että Jumalan profeetta hävisi toisen niistä? Eikö Jumala ollutkaan hänen puolellaan?

Orientalistit ovat jo sata vuotta olleet selvillä siitä, että kuvauksella Badrin taistelusta on yhtäläisyyksiä Vanhan Testamentin kertomuksiin.  Erään muslimin kerrottiin nähneen ennen taistelua mekkalaisten tappiota ennustavan unen. Se muistutti Gideonille raportoitua enneunta midianilaisten tappiosta (Tuomarien kirja 7: 2-8). Myös Muhammedin armeijan koko (300 miestä) oli sama kuin Gideonilla. Toisinaan sen kooksi on esitetty 318, joka tällöin on sama kuin Abramin sotajoukon koko hänen sotiessaan kuninkaita vastaan (1.Moos. 14:14).

Ennen taistelua Muhammed tekee Abu Bakrin kanssa tiedusteluretken ja saman tekee Gideon palvelijansa Puuran kanssa (Tuomarien kirja 7: 10). Veden juominen lähteestä edeltää molempia taisteluita, ja sen avulla erotetaan uskovat muista. Taistelua edeltää kaksintaistelu, joka vastaa Daavidin taistelua Goljatia vastaan (1. Sam. 17). Muhammedin kamelien lukumäärä (70) on saatu Raamatusta, missä muun muassa Elimin keitaalla kasvoi 70 palmua, ja Mooseksella oli heilutusuhrivaskea 70 talenttia (2.Moos, 15.27 ja 38:29).

Sana Badr esiintyy Koraanissa Imranin perheen suurassa (3:123). Muslimien hyväksymässä suomennoksessa (islamopas.com) kohta kuuluu seuraavasti: Olihan Jumala auttanut teitä Bedrin taistelussa, kun olitte huonommassa asemassa; antakaa siis Jumalalle kunnia, jotta olisitte kiitollisia! Silloin sinä sanoit uskovaisille: »Eikö teille riitä, että Herranne tukee teitä kolmella tuhannella Ylhäältä lähetetyllä enkelillä?

Jaakko Hämeen-Anttilan suomennoksesta (samoin kuin Koraanista) taistelua merkitsevä sana puuttuu, ja kohta kuuluu: "Jumala auttoi teitä Badrissa". Christoph Luxenbergin mukaan ilmaisu "Jumala auttoi teitä Badrissa" on edelleen väärin ja oikea tulkinta olisi "Jumala auttoi teitä taivaallisella avulla" (bi-'idr). Tähän päästään, kun sanaan b-d-r joskus myöhemmin lisätty diakriittinen merkki (äännettä a tarkoittava fatha) poistetaan ja konsonanttiyhdistelmä luetaan syyriaksi eikä arabiaksi. Taivaallisesta avusta todella puhutaankin heti seuraavassa jakeessa: "Herranne lähettää teidän avuksenne 3000 enkeliä".

Tarina Badrin taistelusta on siten saanut alkunsa Koraanin konsonanttikirjoituksen väärintulkinnasta. Imranin perheen suurassa mainittu b-d-r alettiin tulkita paikannimeksi, ja sen ympärille syntyi "Badrin" taistelu, jossa uskovia riensi auttamaan 3000 enkeliä. Luxenbergin tulkinnan mukaan kohdassa puhutaan vain jostain uskovia kohdanneesta ahdingosta yleensä, jolloin heitä auttamaan tuli enkeleitä.  

Tarina sai lisäväriä, kun siihen etsittiin lisää yksityiskohtia Tuomarien kirjassa kerrotusta taistelusta Gideonin ja midianilaisten välillä.

Lähteet

Christoph Luxenberg: ”Keine Schlacht von "Badr". Zu Syrischen Buchstaben in frühen Koranmanuskripten”, Vom Koran zum Islam. Shriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran. Teoksessa M.Gross & K-H Ohlig (toim.), s. 642-676. Berlin: Schiler, 2009.

Hans von Mtzik: The Gideon-Saul Legend and the Tradition of the Battle of Badr.Julkaistu uudelleen teoksessa: Ibn Warraq (toim.) Koranic Allusions. The Biblical, Qumranian and Pre-Islamic Background to the Koran., s. 239-250. Prometheus Books, 1915/2013.

Kuva 1. Enkelit Badrin taistelussa

LISÄÄ VIHJEITÄ PIIRUSTUSPÖYDÄSTÄ

Jos profeetta Muhammed seuralaisineen on vain 700-luvulla keksittyä tarinaperinnettä, hänen elämäkerrastaan voisi odottaa löytyvän siitä todisteita. Syyskuun 2018 päivityksessä sellaisia jo esitettiin ja väitettiin, että Muhammedin elämäkerrassa on piirustuspöydän jälki. Piirustuspöydän jälkiä on enemmänkin, kuten seuraavat esimerkit osoittavat.

Profeetan syntymävuosi. Kuten aiemmin kerrottiin, vuoden 622 täytyi olla Muhammedin elämäkerran kiinnekohta, koska tuosta vuodesta oli alkanut ”arabien ajan” laskeminen, mikä käy ilmi piirtokirjoituksista.  Tuohon vuoteen sijoitettiin sen takia Muhammedin pako Medinaan ja islamilaisen valtion alkusolun perustaminen. Muhammedin saamat ilmoitukset alkoivat 12 vuotta aikaisemmin eli vuonna 610. Tällöin hän oli Ibn Hishamin mukaan 40 -vuotias, mikä vastasi miehen ikää. Näin päästään syntymävuoteen, joka olisi 570. Tarinassa haluttiin korostaa, että se oli elefantin vuosi. Niinpä siihen liitettiin Jemenin varakuninkaan Abrahan sotaretki Mekkaa vastaan. Sen mukana kerrottiin olleen sotanorsu nimeltä Mahmut. Tässä tarina joutuu ristiriitaan historiallisten tietojen kanssa.  Kreikkalaisen historioitsija Prokopin mukaan Abrahan sotaretki olisi tapahtunut vuonna 552. Lisäksi jemeniläisillä ei ollut sotanorsuja. Elefantin mukaan saaminen johtui mahdollisesti siitä, että elefantti liitetään Buddhan syntymään. Myytin siirtymisen eli mytomorfian kaavoja seuraten elefantti olisi sitten haluttu liittää myös Muhammediin.

Profeetan syntymäpäivä. Muhammedin kerrotaan syntyneen Rabi-kuun 12. päivänä. Hänen kerrotaan myös kuolleen Rabi-kuuun 12. päivänä. Arabihistorioitsija Ibn Kathir (k. 1373) kertoo lisäksi, että myös Muhammedin ilmestykset alkoivat maanantaina 12. päivänä Rabi-kuuta, samoin yöllinen taivasmatka ja pako Medinaan.  

Muhammedin äiti. Ibn Hisham kertoo, että Muhammedin äidin nimi oli Amina. Sanan hebrealainen muoto Omenet tarkoittaa ”kasvattajatar”. Raamatussa sana esiintyy kaksi kertaa ja silloin sellaisen henkilön nimenä, joiden vastuulle oli annettu tärkeän henkilön kasvattaminen (Ruut 4:16 ja 2. Samuel 4:4).

Muhammedin nimi. Sana ”Muhammed” perustuu juureen h-m-d, joka tarkoittaa ylistettyä ja esiintyy esimerkiksi ilmaisussa al-hamdu li-llah, joka latinaksi tunnetaan formulana ”Soli Deo gloria” (yksin Jumalalle kunnia). Nimi on erityisen sopiva profeetan ammattiin.

Muhammedin salainen vaihe. Ibn Hisham kertoo, että kolme ensimmäistä vuotta Muhammed kutsui ihmisiä uskoon vain salassa. Vasta sitten alkoi islamin julkinen saarnaaminen. Myös Jeesuksella oli uransa alussa salainen vaihe. Markuksen evankeliumi kertoo, että Jeesus paljasti messiaanisuutensa vain asteittain. Ainoastaan riivaajat tunnistavat Jeesuksen Jumalan Pojaksi, mutta tämä panee ne vaikenemaan asiasta (1:24–25,34; 3:11–12).

Aika Medinassa ja Mekassa. Muhammed saarnasi julkisesti 10 vuotta Mekassa (613–622) ja 10 vuotta Medinassa (622– 632). Tasavuosissa on helppo nähdä symmetristä suunnittelua kuten Rabikuukaudessa merkittävien käänteiden kuukautena.

Mekan valloitus uran päätepisteenä. Muhammedin viimeinen merkittävä teko oli paluu voittajana Mekkaan vuonna 630. Sankarin paluu kotiin on satujen vakioteema ja samalla niiden tyypillinen päätös.

TARKOITTIKO MUHAMMED VIINIRYPÄLEITÄ?

Vuonna 2000 saksalainen orientalisti Christoph Luxenberg julkaisi kirjan, jossa hän väitti, että Koraanin tekstejä oli ymmärretty monissa kohdissa väärin. Esimerkiksi marttyyreita eivät Koraanin mukaan odottaneetkaan Paratiisin neitsyet eli huurit vaan viinirypäleet.

Koraanin jae 44:54 kuuluu Hämeen-Anttilan suomentamana: »Me annamme heille puolisoiksi tummasilmäisiä neitoja»

Muissa kielissä käännökset ovat vaihdelleet ja niissä on puhuttu silmistä, jotka ovat mustia, valkoisia, suuria tai kauniita. Koraanin eksegetiikan suuri hahmo, 900-luvulla vaikuttanut al-Tabari katsoo, että jakeessa puhutaan naisista, joilla on suuret, ihanat silmät. Sana hūr ei hänen mukaansa tarkoita neitsyttä vaan on sanan hawrā' monikkomuoto ja tarkoittaa "puhtaan valkoista". Tabarin mukaan sana hūr (valkoiset) on siis metonyymi, jolla tarkoitetaan puhtaanvalkoisia naisia. Tabari torjuu tulkinnan, että neitsyet olisivat "valkosilmäisiä". Sen sijaan sanaan hūr liittyvä in merkitsee, että naisten silmät ovat suuria.

Jakeessa ei missään esiinny naista suoraan tarkoittavaa sanaa. Christoph Luxenberg katsoo, että avioitumista koskeva verbi on käännösvirhe. Se on syntynyt, kun Koraanin tekstiä on myöhemmin täydennetty lisäämällä siihen diakriittiset merkit, jotka täsmentävät kirjainten merkityksen. Luxenbergin mukaan tekstissä ei lue "annamme puolisoiksi" vaan "annamme levätä".

Preposition bi tulkinnassa Luxenberg siirtyy syyro-arameaan, sillä hän katsoo, että Koraanin kieli ei ole puhdasta arabiaa, kuten kirja itse väittää, vaan syyro-aramean ja arabian sekakieltä. Syyro-arameassa partikkeli tarkoittaa muun muassa "välissä" tai "alla".

Sanasta "in" Luxenberg katsoo, että se on monikollinen substantiivi ja löytää sile arameankielisen merkityksen, joka viittaa kirkkauteen tai kristallinhohteeseen. Luxenberg huomauttaa, että Koraanissa viinirypäleitä verrataan helmiin.

Luxenberg on samaa mieltä Tabarin kanssa siitä, että hūr ei viittaa neitsyeen silmien väriin, sillä valkoisista silmistä ei koskaan puhuta kauniina. Koska tulkitsijat ovat olettaneet jakeen puhuvan miespuolisten henkilöiden avioitumisesta, he ovat tulkinneet "valkoisen" (hūr) olevan metonyymi, joka tarkoittaa Paratiisin neitsyttä. Luxenberg on löytänyt sanalle hūr myös merkityksen, joka tarkoittaa valkoisia viinirypäleitä. 

Niinpä Luxenberg päätyy lopulta seuraavaan käännökseen: "Teemme olosi mukavaksi valkoisten kristallin(kirkkaiden) (viinirypäleiden) alla. 

Kyse ei siten ole neitsyistä, vaan sanalla huuri viitataan Paratiisin viinirypäleisiin. Hedelmistä puhutaankin heti seuraavassa jakeessa: "siellä heidän tarvitsee vain pyytää, niin he saavat kaikkia hedelmiä". Luxenberg analysoi myös muita Koraanin kohtia, joissa puhutaan huureista ja päätyy samoihin tuloksiin.

Kirkkohistorian professori Jouko Martikainen on esitellyt Luxenbergin tulkintaa Paratiisin neitsyeistä Perusta-lehden artikkelissa vuonna 2016.

Jaetta 44:54 koskeva pohdinta osoittaa, miksi Koraanin kääntäminen arabiasta on vaikeaa. Arabistit eivät aina pääse yksimielisyyteen siitä, mitä Koraanissa todellisuudessa lukee. Syynä on Koraanin scripta defecta sekä epävarmuus alkukielestä.

Myytti siitä, että Koraanin tekstejä välitettiin aluksi vain suullisesti, on varmaankin syntynyt tämäntapaisista ongelmista. Kun sanoista ei saatu selvää, syntyi käsitys, että alkuperäinen Koraani olisi ollut saatavilla vain ääneen esitettynä ja sen takia täysin yksiselitteisenä. Arabialainen kirjaimisto olisi sitten epätäydellisenä merkistönä aiheuttanut ymmärtämisongelmat.

Lähteet

Luxenberg, Christoph (2007). The syro-aramaic reading of the Koran. A contribution of the decoding of the language of the Koran. Berlin: Verlag Hans Schiler (alkuteos 2000).

PERINTEISET ORIENTALISTIT VASTAAVAT

Oliko profeetta Muhammedia olemassa? Tieteenfilosofi Karl Popperin mukaan tällaiset ongelmat ovat epätieteellisiä. Mielekkäitä ovat vain sellaiset väitteet, jotka voidaan jollain havainnolla periaatteessa osoittaa vääriksi. Olemattomuudesta ei kuitenkaan voi tehdä havaintoja, joten väitettä olemattomuudesta ei voi todistaa.

Kysymys pitääkin muuttaa toiseen muotoon. Pitää kysyä, oliko Mekassa syntyneellä Muhammedilla jotain osuutta Koraanin kirjoittamiseen, olivatko 800-luvun hadith -kertomukset Muhammedista aitoja, ja lähtikö arabien supervallan synty liikkeelle Medinan keitaalta Arabian niemimaalla.

Skeptisten orientalistien vastaus kaikkiin kolmeen kysymykseen on ”ei”. Heidän perusteluitaan on aiemmin esitelty. Mutta millaisia perusteita on orientalisteilla, jotka vastaavat kysymyksiin ”kyllä”?

Jaakko Hämeen-Anttila esittää kirjassa ”Johdatus Koraaniin” ison joukon perusteluita. Muhammedin tilalle ei ole tarjolla parempiakaan selityksiä (s. 193). Alkuperäinen, oikea historia olisi pitänyt poistaa ja väärentää, mikä olisi ollut mahdotonta (s.206). Humanististen tieteiden kenttä kaventuisi liikaa, jos vaaditaan sitovia todisteita (s. 208). Danten olemassaoloakaan ei voi todistaa (s.208).

William Montgomery Watt esitti seuraavan vastaväitteen: ”Kuka olisi ottanut vaivakseen keksiä tämän konstikkaan tarinan ja mistä syystä?” (s.xiv).

Tohtori Michael Marx, saksalaisen ”Corpus Coranicum” –hankkeen johtaja, esitti Spiegelin haastattelussa vuonna 2008 lisää perusteluita: ”Voimme yleisesti ottaen luottaa islamilaisen tradition lujaan ytimeen”, ”tämä (skeptikkojen) joukko on hyvin pieni”, ”syyro-aramealaisissa lähteissä on joitakin dokumentteja profeetasta”, ”miten voisi todistaa Kaarle Suuren olleen olemassa?”, ”Koraanin syntyä olisi vaikea selittää, jos profeetta poistettaisiin laskuista”, ”olisi vaadittu valtavaa salaliittoa”,

Ja lopuksi ehkä kaikkein tärkein perustelu: ”Tiedot ja huhut leviävät hyvin nopeasti internetin aikakaudella… meillä on hyvin luottamukselliset suhteet islamilaiseen maailmaan”.

Encyclopaedia Britannica esittää Muhammed-artikkelissa oman perustelunsa: ” ei ole mitään pakottavaa syytä olettaa, että islamin perinteinen selostus Muhammedista olisi epähistoriallinen.”  

Näin todistamisen taakka karistetaan omilta harteilta ja heitetään vastustajalle: todista itse. Taakka kuuluu kuitenkin aina väitteen esittäjälle, ei muille.

Kaiken kaikkiaan hyväuskoisten orientalistien perustelut tuntuvat olevan tyyppiä ”Islamilaiseen perimätietoon voi luottaa, koska siihen voi luottaa.”  

Se ei lupaa hyvää suuntauksen tulevaisuutta ajatellen.

Lähteet

Encyclopaedia Britannica(20.7.2017). Muhammad.(William Montgomery Watt ja Nicolai Sinai) https://www.britannica.com/biography/Muhammad

Hämeen-Anttila, J. (2006). Johdatus Koraaniin. Gaudeamus.

Spiegel Online (18.9. 2008). Did Muhammad Ever Really Live? Interview conducted by Yassin Musharbash  https://www.spiegel.de/international/germany/dispute-among-islam-scholars-did-muhammad-ever-really-live-a-579052.html

Watt, M. W. (1953). Muhammed at Mecca. Oxford: Clarendon Press.

MERKILLINEN MEKKA

Islaminuskon peruskivet lepäävät profeetta Muhammedin elämää koskevan tiedon varassa. Islamilainen teologia perustuu siihen, että Muhammed oli todellinen, historiallinen henkilö, joka välitti ihmisille Koraanin, perusti islamilaisen valtion ja antoi muslimeille esikuvansa kautta Jumalan ikuisen lain, sharian.

Muhammedin elämäkerrassa ja siten myös islaminuskossa Arabian niemimaalla sijainneella Mekan kaupungilla on tärkeä asema. Elämäkerran mukaan Jumalan profeetta syntyi Quraish-heimoon Mekassa ja sai ensimmäiset ilmestyksensä Hira-vuorella kaupungin kupeessa. Muhammed saarnasi Mekassa siellä islamia, mutta joutui pakenemaan Medinaan. Sieltä käsin hän kävi sotaa Mekkaa vastaan, kunnes valloitti Mekan vuonna 630. 

Mekassa sijainneen Kaaban temppelin olisi perustanut jo Adam ja sitten uudelleen Aabraham vedenpaisumuksen jälkeen. Temppeli olisi ollut islamilainen moskeija, kunnes tavat olivat rappeutuneet, ja siitä oli tullut monijumalaisten heimojen palvontapaikka epäjumalankuvineen ja patsaineen. Sellaisena se olisi ollut arabiheimojen tärkein pyhiinvaelluskohde ja tuonut Mekan kaupungille vaurautta. Pyhinä kuukausina se olisi ollut eri heimojen rauhoitettu kokoontumispaikka. Muhammed olisi sitten puhdistanut temppelin ja palauttanut sen moskeijaksi.

Jos tarina ei ole tosi, islamista ei jää paljonkaan jäljelle.

Tarinassa on todellakin omat heikkoutensa. Mekasta, Kaabasta ja Quraish-heimosta kertoi ensimmäiseksi Ibn Hisham, joka eli vasta 200 vuotta Muhammediin liitettyjä tapahtumia myöhemmin. Hisham kertoo hyvin yksityiskohtaisia tarinoita Mekasta, mutta erehtyy kuvatessaan sen luontoa. Se todistaa, ettei hän itse ollut käynyt siellä edes pyhiinvaelluksella eikä ilmeisesti ollut haastatellut ketään, joka olisi käynyt. Tuskin hän muuten olisi kuvannut sitä seutuna, ”jossa kasvoi puita ja oli runsaasti vettä” (Hisham, 1999, 21). G.A. Wallin ei Mekan-retkellään vuonna 1846 luonnon rehevyyttä havainnut. Wallin kirjoitti pensaista ja yhdestä suolaisesta lähteestä.

Varsinainen heikkous on siinä, että antiikin ja varhaiskeskiajan historiankirjoitus ei tunne Mekkaa eikä Quraish –heimoa. Sitä on selvittänyt Patricia Crone kirjassaan “Meccan Trade and the Rise of Islam” (1987). Hän kirjoittaa (s. 134):

”…on selvää, että jos mekkalaiset olisivat olleet kansainvälisen kaupan välittäjiä, heistä pitäisi olla jotain mainintoja asiakkaittensa kirjoituksissa. Kreikkalaiset ja latinalaiset ovat, loppujen lopuksi, kirjoittaneet paljon etelä-arabialaisista, joiden kanssa he kävivät menneisyydessä suitsukekauppaa, tarjoten tietoja heidän kaupungeistaan, heimoistaan, politiikastaan ja karavaanikaupasta; ja 500-luvulla he vastaavasti kirjoittivat Etiopiasta ja Aduliksesta. Arabian poliittinen ja uskonnollinen merkitys 500-luvulla oli sellainen, että sen asioihin kiinnitettiin runsaasti huomiota; mutta Quraish-heimoa ja heidän kauppakeskustaan ei mainita missään, ei kreikaksi, latinaksi, syyriaksi, arameaksi, koptiksi tai miksikään kieleksi, jota käytettiin Arabian ulkopuolella ennen valloitussotia.

Erikoista kyllä, orientalistien olisi pitänyt tietää Mekan puuttuminen jo yli 100 vuoden ajan. Jo vuonna 1887 Julius Wellhausen totesi, että Mekkaa ei mainittu esi-islamilaisen pyhiinvaelluksen kohteena. Sen sijaan hän löysi kirjallisuudesta 16 muuta varhaista pyhiinvaelluskohdetta Arabian niemimaalta (s. 170–176).

Peter Townsend on kirjoittanut samasta mysteeristä kirjassa ”The Mecca Mystery”. Hän antaa myös aihetta koskevan laajan lähdeluettelon. Townsend osoittaa myös, että Arabian niemimaasta kyllä muuten kirjoitettiin, ja esimerkiksi roomalaiset luetteloivat pienempiäkin paikkoja, mutta eivät tunteneet oletettua mahtavaa Mekan kauppakeskusta ja kauppateiden risteystä.

Mekka ilmestyy historian lähteisiin ensimmäisen kerran vasta 700-luvun kristillisessä kirjoituksessa (Pseudo-Methodius) ja karttaan vuoden 900 jKr tienoilla. Sen puuttuminen varhaisemmista lähteistä on todiste sen puolesta, että kaupunki on luotu vasta islamilaisen historiankirjoituksen tarpeisiin.

Lähteet

Patricia Crone (1987/2004). Meccan trade and the rise of Islam. Pisca­taway, NJ: Gorgias Press. 

Peter Townsend (2018). The Mecca Mystery. Peter Townsend

                                         Kuva: Mekka vuonna 1718 (Wikimedia Commons)

KUKA KUMMA OLI ABU-LAHAB?

Islamilaisen käsityksen mukaan Koraania ei koskaan luotu, vaan se on ollut aina olemassa. Mielikuva taivaallisella pöydällä lepäävästä ikuisesta kirjasta perustuu Koraanin sanoihin ”Hänen luonaan on alkuperäinen Kirja” (13: 39).

Koraanin 114 suurasta yksi, eli Niiniköyden suura (nro 111) on kokonaisuudessaan omistettu Abu-Lahab – nimisen henkilön kiroamisen. Suura kuuluu Jaakko Hämeen-Anttilan käännöksenä seuraavasti:

”Tuhoutukoot Abu-Lahabin kädet

ja tuhoutukoon hän itse!

Ei häntä auta omaisuus,

ei hyödytä se, mitä hän on koonnut.

Hän vielä korventuu liekehtivässä tulessa

vaimonsa kantaessa lisää polttopuuta

niiniköysi kaulassa”.

Kuka Abu-Lahab oli, ja mitä ihmettä hän onnistui tekemään ansaitakseen tulla kirotuksi ikuisessa kirjassa aivan ikiomassa suurassa? Ja miksi myös hänen vaimonsa on päässyt mukaan?  

Virallisen islamilaisen selityksen suuralle tarjoaa Ibn Hisham 800-luvun alussa kirjoittamassaan Profeetta Muhammedin elämäkerrassa. Ibn Hisham kertoo, että Abu-Lahab oli Muhammedin varakas setä, joka kiivaili Profeetan opetuksia vastaan. Peruskoulun islamin oppikirja tarjoaa saman selityksen ja päättää sen sanoihin: ”Tämän tapauksen jälkeen Jumala ilmoitti Niiniköyden suuran.”

Entä mistä Hisham sai tietonsa? Selitys tulee luotettavalta taholta, kuten tarinaan liitetty isnad-ketju osoittaa.  Eräs Hishamin ystävistä oli kertonut hänelle, että Zayd b. Aslam oli sanonut, että joko Ibad al-Dili tai joku muu, jolle Abu al-Zinad oli asian kertonut, oli kuullut Husain b. Abbasilta, että tämä oli kertonut isänsä sanoneen, että hän oli kuullut kyseisen tarinan Rabia ibn Abbadilta.

Juttu menee tietysti täydestä valtaosalle länsimaisista islamologeista. Pieni vähemmistö kuitenkin arvelee, että Hishamin tarjoama selitys olisi syntynyt seuraavalla tavalla. Arabit eivät lainkaan tienneet, mistä suurassa oli kysymys. Koska rangaistuksena oli liekehtivä tuli, voi kuitenkin otaksua, että Abu-Lahab olisi syyllistynyt synneistä raskaimpaan eli monijumalaisuuteen. Muhammed pitää saada tarinaan mukaan, ja siksi sanotaan että Abu oli pilkannut juuri häntä. Omaisuus ja apulaiset eli ”kädet” viittaavat siihen, että Abu oli varakas. Kun hänestä vielä tehdään Muhammedin setä, tarina tiivistyy ja siihen saadaan jännite.

Oikeasti suura ei kerro mitään Muhammedista. Todellisen selityksen esittää G.S. Reynolds kirjassa ”The Emergence of Islam” (2012). Vanhan Testamentin 1. kuningasten kirjassa esiintyy kuningas Omri, jonka poika on nimeltään Ahab. Raamatun mukaan ”Omri teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä; hän teki enemmän pahaa kuin kukaan edeltäjänsä” (16:25). Kun Abu-Lahab kirjoitetaan muodossa Abu L-Ahab, se tarkoittaa arabiaksi Ahabin isää, oikeastaan ”liekkien isää”, mistä päästäänkin suurassa oleviin liekkeihin.

Ahabin kuninkuudesta on runoon jäänyt tiedoksi Ahabin varallisuus ja ”kädet” eli apulaiset. Entä vaimon mainitseminen? Se näyttää viittaavan Ahabin vaimoon Isebeliin, josta Raamattu kertoo: ”Kukaan muu Israelin kuningas ei syyllistynyt sellaiseen kuin Ahab. Hän myi itsensä tekemään sitä, mikä on väärää Herran silmissä, kun hänen vaimonsa Isebel yllytti häntä.” (1. Kunink., 21: 25) Isebel yllytti miestään nimenomaan Baalin palvontaan, joten polttopuiden kanto voisi liittyä polttouhriin Baalin kunniaksi. Mysteeriksi jää niiniköysi. Raamatussa muuten koirat söivät Isebelin.

Niiniköyden suura paljastuu runoksi, jonka on ehkä kirjoittanut itselleen muistiin joku kristitty arabimunkki. Munkki on tuntenut Raamatun tarinan Ahabista, Isebelistä ja Eliasta ja tiivistänyt siitä ytimen.  Kirjoittaja tosin sekoittaa toisiinsa Ahabin ja tämän isän. Myös ”niiniköysi” saattaa olla lukuvirhe.

Niiniköyden suura on varhainen kristillinen hartausteksti, joka saa innoituksensa Kuningasten kirjasta. Ei mitään tekemistä profeetta Muhammedin kanssa.

Lähteet

Ibn Hisham (2004). The life of Muhammad. Oxford: Oxford University Press. (s. 195)

Reynolds, G.S. (2012). The Emergence of Islam: Classical Traditions in Contemporary Perspective

                                   Kuva 1. Isebel ja kuningas Ahab (1863). Wikimedia Commons. 

PERIMÄTIETO MUHAMMEDISTA KARTTUU EDELLEEN!

Rikkaan islamilaisen perimätiedon mukaan Muhammed piti ennen kuolemaansa jäähyväissaarnan Arafatin vuorella lähellä Mekkaa. Saarna on rinnastettu Jeesuksen vuorisaarnaan, koska se oli profeetan opetusten kiteytys. Kuuluisaksi on tullut tasa-arvon julistus, joka kuului seuraavasti: “Arabi ei ole parempi kuin ei-arabi, eikä ei-arabi ole parempi kuin arabi, valkoinen ei ole mustaa parempi eikä musta valkoista parempi”.

Julistus on levinnyt internetin välityksellä ympäri maailmaa. Saarnaa pidetään profeetta Muhammedin rasismin vastaisen ajattelutavan ylevänä ilmaisuna, joka on verrattavissa Martin Luther Kingin “Minulla on unelma” – puheeseen vuodelta 1963. Tasa-arvon julistus nähdään todisteena siitä, että islamilla on nollatoleranssi kaikenlaista syrjintää ja suvaitsemattomuutta kohtaan. Muhammedin elämää käsittelevässä BBC:n TV-sarjassa lausetta pidettiin hänen tärkeimpänä opetuksenaan ja perintönään.  Saarnaa on ylistetty Koraanin jälkeen tärkeimmäksi islamin dokumentiksi.

Entä mistä jäähyväissaarna löytyy? Puhetta selostavat tärkeimmät 800-luvun hadith -kokoelmat, kuten Muslim, Dawud ja Bukhari sekä al-Tabari 900-luvulla. Varhaisin kuvaus löytyy Ibn Hishamin elämäkerrasta. Sen mukaan puheen kymmenestä kohdasta peräti kolme keskittyi naisen asemaan, joka siten nousi jäähyväissaarnan pääaiheeksi. Naisista todettiin seuraavaa: 1) aviovaimoilta ei pidä hyväksyä säädyttömyyttä, vaan siitä on rangaistava viime kädessä lyömällä heitä, 2) jos vaimot eivät ole säädyttömiä, heillä on oikeus saada kohtuullinen elatus, 3) naisia kohtaan tulee olla lempeitä, sillä he ovat miesten vankeja, eikä heillä ole valtaa omiin asioihinsa.

Tasa-arvojulistus kuitenkin puuttui.

Al-Tabari esittää puheesta hieman erilaisen version, jossa kuitenkin naisen asema oli yhä keskiössä. Hänen mukaansa Muhammed sanoi: ”Kohdelkaa naisia hyvin, sillä he ovat kotieläimiä eikä heillä ole mitään omaisuutta”. Myös al-Tabarin kuvauksesta puuttui ylevä tasa-arvojulistus. Sitä ei liioin löydy mistään 800-luvun hadith – kokoelmastakaan.

Tässä vaiheessa herää tietysti kysymys, mistä se on peräisin. Jäljet johtavat nykyaikaan. Toistaiseksi varhaisin tekstiversio on löydetty vuonna 1987 julkaistusta Muhammedin saarnojen kokoomateoksesta "Sermons of the Prophet". Sen toimittaja on intialainen S.F.H. Faizi. Tekijä kertoo, ettei tiedä mistä on tekstinsä saanut, mutta kutsuu lukijoita osallistumaan lähdeviitteen etsintään. Tasa-arvojulistuksessa on omituista myös, että se sisältää modernit käsitteet ”musta” ja ”valkoinen” viittauksena rotuihin. Ne ilmestyivät yleiskieleen vasta 1960-luvulla aluksi Yhdysvalloissa, kun sanaa ”negro” ei haluttu enää käyttää.

Vuonna 2015 ilmestynyt suomalainen peruskoulun islamin oppikirja “Salam – islamin polku 5–6” selostaa myös jäähyväissaarnaa. Oppikirjan kuvaus jäähyväissaarnasta sisältää jälleen uusia sisältöjä, joita ei löydy aikaisemmista lähteistä:

“Profeetta puhui muslimien välisestä veljeyssuhteesta. Hän mainitsi, miten tärkeä asema perheellä on yhteiskunnan perustana. Perheen perusta ja kantava pilari oli nainen. Profeetta muistutti naisten oikeuksista ja siitä, miten naiset ja miehet olivat kaikki tasa-arvoisia. Profeetta muistutti miehiä heidän velvollisuudestaan kohdella vaimoaan hyvin ja ystävällisesti, sillä he olivat toistensa kumppaneita ja tukijoita... Profeetta julisti Allahin luoneen kaikki ihmiset tasavertaisiksi riippumatta ihonväristä, sosiaalisesta asemasta tai uskosta... Moni katsoo tämän jäähyväissaarnan olleen ensimmäinen ihmisoikeuksien julistus.” 

Muhammedin jäähyväissaarna on mainio todiste siitä, että uutta perimätietoa Profeetasta syntyy vielä meidänkin päivinämme. Samalla se tietysti todistaa jotain tärkeää Muhammedia koskevan perimätiedon luonteesta yleensä.

Lähteet

Aboulfaouz, S., Hammoud-Rouhe, M., Onniselkä, S. & Sorsa, H. (2015). Salam - islamin polku 5-6. Helsinki: Opetushallitus.

Al-Tabari, 1990. The History of al-Tabari. Volume IX. The Last Years of the Prophet.  Albany, NY: State University of New York Press.

Faizi, S.F.H., 1987. Sermons of the Prophet. Islamic Book Service. ISBN: 8171512305 

Hadith of the day. 2017. The Last Sermon of the Prophet Muhammad SAW.  https://hadithoftheday.com/the-last-sermon/

Ibn Hisham (1999). Profeetta Muhammedin elämäkerta. Helsinki: Basam Books. Käännös: Jaakko Hämeen-Anttila.

RATKESIKO NORSUN SUURAN ARVOITUS?

Maaliskuun päivityksessä esiteltiin suuran 105 arvoituksellinen kertomus norsun väestä. Se osoittaa havainnollisesti, miten tarinat ajan myötä kehittyvät. Lähtökohtana on Koraanissa oleva viiden säkeen mieteruno. Ibn Hisham kertoo sen perusteella pitkän tarinan, jossa runon tapahtumat on yhdistetty Mekkaan ja Muhammediin. Suomalainen islamin oppikirja on saanut siitä seitsemän sivua pitkän tarinan, jossa on kokonaan uusia yksityiskohtia.

Suuran islamilaisessa tulkinnassa oudonpuoleista on, että Jumala olisi auttanut pakanallista Mekkaa kristittyä kuningas Abrahaa vastaan, joka oli Etiopian kuninkaan vasalli. Myös sotaretken ajoitus vuoteen 570 on väärä, sillä Abraha kuoli jo 550-luvulla. Logistiset ongelman norsun matkatessa autiomaassa olisivat myös valtavat. Orientalisti C.C. Rossini on lisännyt, että etiopialaiset eivät käyttäneet sotanorsuja.                    

Helsinkiläinen orientalisti Mohammed Lamsiah on löytänyt kertomukselle mahdollisen rinnakkaistarinan. Se on peräisin Sebeoksen Herakleioksen historiasta, joka on kirjoitettu 660-luvulla. Tarinassa kerrotaan, että persialainen kenraali Bahram kapinoi omaa kuningastaan Hormizdia vastaan. Bahram lähetti kuninkaalle kirjeen, jossa hän uhkasi tätä sotanorsuarmeijalla, joka lähettäisi vastustajien ylle nuolisateen. Hänelle vastattiin, että Jumala lähettäisi norsuarmeijan päälle taivaasta leimahtavan tulisateen. Seuranneessa Ganzakin taistelussa vuonna 591 Bahramin norsuarmeija sitten kärsi tappion.

Sebeoksen tarina ei ole yksi yhteen norsun suuran kanssa, mutta voisi hyvin olla sen alkulähde. Yhteistä molemmille on norsuarmeijan tuho Jumalan avulla siten, että armeijan päälle sataa jotain. Jos norsun suuran esikuvana olisi Sebeoksen historiikki, ratkeaisi myös suuraan liittyvä teologinen arvoitus eli se, miksi Herra auttoi Mekan pakana-armeijaa kristittyä kuningas Abrahaa vastaan. Jos nimittäin suuran taustalla olisi Ganzakin taistelu, valinta osapuolien välillä olisi johdonmukainen. Suurkuningas Hormizd ja kapinakenraali Bahram tosin olivat molemmat zarathustralaisia, joten vastakkain oli kaksi pakana-armeijaa. Suurkuningas kuitenkin murhattiin, minkä jälkeen Bahramin norsuarmeijaa olivat torjumassa kuninkaan bysanttilaiset liittolaiset. He olivat kristittyjä. Tällöin Herran tekemä valinta olisi looginen: hän auttoi kristittyä liittolaisarmeijaa voittamaan persialaisen pakana-armeijan.

Miten suuran 105 lyhyt aforismi on syntynyt? Ehkäpä joku kristitty arabialainen munkki on lukenut Sebeoksen historiateosta ja laatinut sen innoittamana hurskaan mietelmärunon, joka kuvaa kristityn armeijan voittoa pakanoista. Tarinan kivisade tuo mieleen myös Vanhan Testamentin kertomuksen Sodoman ja Gomorran tuhosta. Käsikirjoitus olisi sitten sukupolvia myöhemmin löydetty ja sijoitettu yhdeksi Koraanin suurista. Tekstin tulkitsijat 800-luvulla eivät enää tienneet mistä siinä puhuttiin. Niinpä tapahtumat siirrettiin Mekan liepeille ja kuningas Abrahan sotaretkeen. Kun sotaretki vielä ajoitettiin Muhammedin syntymävuoteen, saatiin hänetkin mukaan.

Lähteet

Lamsiah, M. (2017).The elephant story in the Quran. Myth, history, or both? Teoksessa: M. Gross ja K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion IV. Mohammed – Geschichte oder Mythos? (s. 817-849) Berlin: Hans Schiler.

Kuva. Abrahan kirkon jäänteet Jemenissä vuonna 1942. Lähde: Wikimedia Commons.

NORSUN SUURA 105

Jos ajatellaan, että Muhammed kirjoitti tai saneli Koraanin, mitä hän mahtoi tarkoittaa seuraavalla lyhyellä tarinalla:

”Etkö tiedä, mitä Herrasi teki norsun väelle?

Eikö hän tehnytkin heidän juonensa tyhjäksi

ja lähettänyt parvittain lintuja heidän päälleen

heittämään heitä leimatuilla kivillä

ja tehnyt heistä kuin katkottuja korsia?”

          Koraanin selittäminen eli niin sanottu tafsir -kirjallisuus alkoi 800-luvulla, vaikka Koraani oli perimätiedon mukaan valmis jo 200 vuotta aikaisemmin. Asialla ei siis ollut kiirettä.  Kun selitys Norsun suuralle saatiin, se oli sitä värikkäämpi. Ibn Hisham kertoo 800-luvun alussa pitkän tarinan, joka selvästi on Koraanin innoittama, vaikka lyhyttä suuraa 105 ei lainkaan lainata.

          Ibn Hishamin kertoman tositarinan mukaan Jemenin varakuningas Abraha oli rakentanut pääkaupunkiinsa Sanaan kirkon. Lähellä Kaaban temppeliä asunut mies oli pitänyt sitä Kaaban vaarallisena kilpailijana. Saadakseen pyhiinvaeltajavirrat ohjattua mieluummin Mekkaan mies kävi teki tekemässä tarpeensa tähän yli 1000 kilometrin päässä olevaan kilpailevaan temppeliin. Kuningas raivostui ja lähti sotaretkelle vuonna 570 eli sopivasti Muhammedin syntymävuotena. Mukana hänellä oli norsu, Mahmud nimeltään.

          Huonosti siinä kävi, kuten suurassa 105 kerrotaan; norsun väestä tehtiin tuusannuuskaa. Ibn Hisham kertoo myös kuulleensa, että Muhammedin lapsivaimo Aisha oli itse nähnyt kyseisen norsun ja sen tallirengin nilkuttamassa Mekan liepeillä vielä 600-luvun alussakin.

          Peruskoulun islamin oppikirja ”Salam – islamin polku” esittelee tarinan lapsille peräti seitsemän sivun ja neljän värikuvan voimin. Kirja kuitenkin kertoo, että norsuja oli Ibn Hishamin tiedoista poiketen kymmenen, ja sotaretken todellisena syynä oli kuninkaan kateus Kaaban temppeliä kohtaan eikä hänen omaan temppeliinsä kohdistunut häpäisy.  Nämä uudet tiedonmurut todistavat, että Muhammedia koskeva perimätieto näköjään karttuu edelleen 2000-luvulla ja 1400 vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen.

          Niin tai näin, tarinaa on jälkeenpäin pohdittu. Logistinen haaste on ollut valtava, kun autiomaan läpi on pitänyt kuljettaa norsun päivittäin vaatima ruoka ja juoma eli 300 kiloa rehua ja 200 litraa vettä. Brittiarmeijan kokemusten mukaan sotanorsu marssii päivässä noin 25 kilometriä. Tuhannen kilometrin matka on siten vaatinut vähintään 40 päivää. Yhtä norsua kohti olisi silloin tarvittu 8 tonnia vettä ja 12 tonnia rehua. Olettaen ettei niitä löytyisi autiomaasta, mukaan olisi tarvittu yhtä norsua varten 80 kamelia kuljettamaan eineksiä yhteen suuntaan.  

          Tarinassa on monta muutakin arvoitusta. Abraha esimerkiksi on historiallinen henkilö, mutta hänen sotaretkensä tapahtui jo 500-luvun alussa. Suomessa asuva orientalisti M. Lamsiah on äskettäin esittänyt kiinnostavan teorian siitä, mikä tapahtuma todellisuudessa olisi voinut olla Norsun suuran taustalla. Siihen on ehkä tilaisuus palata tuonnempana.

Lähteet

      Aboulfaouz, S., Onniselkä, S., Rouhe, M., Sorsa, H. & Wallin, A. (2012). Salam - islamin polku 3-4. Helsinki: Opetushallitus.

      Ibn Ishaq (1955). The life of Muhammed. A translation of the Ishaq’s Sirat Raul Allah. Translated by A. Guillaume. Oxford: Oxford University Press. (s. 21-28)  

      Kistler, J.M. (2007). War Elephants. Lincoln: University of Nebraska Press. (s. 111).

      Lamsiah, M. (2017).The elephant story in the Quran. Myth, history, or both? Teoksessa: M. Gross ja K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion IV. Mohammed – Geschichte oder Mythos? (s. 817-849) Berlin: Hans Schiler.

Kuva 1. Sotanorsu 1400-luvun englantilaisessa kuvassa. Kongelike Bibliotek. Wikimedia Commons.

HISTORIAN HARHALUULOT

Mahdollisuus, ettei profeetta Muhammedia olisi koskaan ollutkaan, tuntuu ensi alkuun tietysti oudolta.  Asiahan tehtiin selväksi jo koulussa: kauppias Muhammed seurueineen vaikutti Arabian niemimaalla vuosina 570–632. Mutta ovatko muutkaan koulukirjojen tiedot luotettavia?  Katsotaan.

Martti Luther ja teesien naulaaminen 31.10.1517. Uskonpuhdistus alkoi siitä, kun paljasjalkainen augustinolaismunkki Martti Luther naulasi anekaupan vastaiset teesinsä Wittenbergin linnankirkon oveen. Vasaraniskut kaikuivat aina Roomaan asti. – Myöhemmin on käynyt ilmi, ettei mitään tällaista tapahtunut. Jutun keksi Philip Melanchton. Luther ei naulannut teesejä eikä pitänyt julkista väittelyä, vaan lähetti teesit kirjeenä arkkipiispa Albrechtille. Kun vastausta ei kuulunut, hän alkoi jakaa kirjoitusta myös tuttavilleen. Joku käänsi teesit saksaksi ja vei kirjapainoon. Loppu on historiaa. 

Ristiretki ja Piispa Henrikin marttyyrikuolema. Vuonna 1156 varakas talonpoika Lalli tappoi kirveellä piispa Henrikin Köyliönjärven jäällä. Uppsalan piispa oli osallistunut kuningas Eerikin järjestämälle ristiretkelle Suomeen. Aiheen veritekoon antoi Lallin vaimon Kertun harjoittama aiheeton panettelu. – Todellisuudessa tarinan ensimmäiset versiot kirjattiin vasta sata vuotta oletetun veriteon jälkeen. Nimet Lalli ja Kerttu sekä murhan motiivi löytyvät vasta 1600-luvulla eli 400 vuotta myöhemmin. Henrik-nimistä piispaa ei tunneta Uppsalan piispojen luetteloissa. Äskettäin Mikko. K.  Heikkilä on ehdottanut, että piispa Henrikin hahmo olisi voinut syntyä kuningas Eerikistä (Eerik à Henrik). Kuninkaan maihinnousu Suomeen ei ollut ristiretki – sellaisesta löytyisi paavin käskykirje Vatikaanin arkistoista.

Kolumbus ymmärsi maan pallon muotoiseksi.  Toisin kuin muut, Kolumbus käsitti että maa oli pallonmuotoinen ja siksi Intiaan voi päästä purjehtimalla länteen. – Todellisuudessa maan pallonmuotoisuus oli hyvin tiedossa antiikista lähtien, ja ympärysmittakin oli laskettu tarkasti jo 200 eKr. Kolumbus kuvitteli maapalloa todellista pienemmäksi. Hänelle ei haluttu antaa laivoja matkalle, jonka riskit arvioitiin liian suuriksi. Huonosti olisikin käynyt, ellei reitin puolivälistä olisi löytynyt kuivaa maata.

Robin Hood ja Sherwoodin iloiset veikot. Tarinaa on aina epäilty. Nykyisin arvellaan, että se on syntynyt muun muassa keskiajan pääsiäisnäytelmien rooleista. Sana ”Robbehod” on useaan kertaan löydetty vanhoista oikeuden pöytäkirjoista, mutta sen arvellaan erisnimen sijaan olleen maantierosvoa tarkoittava yleisnimi, eli ”Huppu-Heikki”. Vastaavia ilmaisuja on paljon: Ovimikko, Remontti-Reiska, Rosvo-Roope, Parkki-Pirkko.

Roomalais-katolinen kirkko ja ortodoksikirkko erosivat toisistaan vuonna 1054. Todellisuudessa molempien kirkkojen päät taas kerran vain riitelivät. Kirkkokuntien ero kesti satoja vuosia ja tuli päätökseensä vasta 1200-luvulla.

Onhan näitä. Katolinen kirkko poisti vuonna 1969 pyhimyskalenterista joukon marttyyreita, koska heitä ei ilmeisesti koskaan ollut olemassa. Gauss ei keksinyt Gaussin käyrää, hän vain tutki sitä. Valtiota nimeltä Ruotsi-Suomi ei ole ollut. Olavi Pyhä ei ollut tavoiltaan pyhä. Ruotsin kuningas Eerik IV ei ollut järjestyksessä neljästoista. Pipin Pieni ei ollut pieni, hänellä oli siilitukka (lat. brevis = lyhyt). Lasten ristiretki – oliko sitäkään?

NÄIN KORAANI OIKEASTI SYNTYI

Islamilainen perimätieto kertoo kaksi sadunomaista tarinaa Koraanin kokoamisesta 600-luvun alussa. Kolmas, luultavasti oikeampi, löytyy Bysantin keisarin Leo III:n (717–741) kirjeestä kalifi Umarille. Keisari väittää, että arabien Pyhä kirja ei suinkaan ollut laskeutunut taivaasta, kuten väitetään, vaan Persian kuvernööri al-Hajjaj ibn Yusuf (661–714) olisi antanut koota sen ja kirjoittanut itsekin siitä osia (Hoyland, 1997, 500).  Saman väitteen esittävät al-Kindi ja Abraham Tiberialainen 800-luvun alussa (Kennedy, 2007, 243).

Nykyään pidetään uskottavana, että jotain Koraanin toimitustyötä tehtiin aivan 700-luvun alussa. Jos ibn Yusuf todella täydensi Koraania omilla ajatuksillaan, hän ei Pyhän kirjan tekijänä ollut kaikkein hurskaimmasta päästä. Islamilaisen perimätiedon mukaan hän näet oli yksi niistä neljästä muslimista, jotka olivat tappaneet yli 100 000 vääräuskoista.

Koraanin alkuvaiheista on hämmästyttävän vähän tietoa. Vaikka kirjan piti olla valmis 640-luvulla, tiedossa ei ole yhtään muslimilähdettä 600- ja 700-luvuilta, joissa Koraanin olemassaolosta mainittaisiin. 700-luvun kristillisistä lähteistä löytyy keisari Leon kirjeen ohella kaksi muuta viittausta Koraaniin. Varhaisin on nestoriolaismunkki Abrahamilta (710–740), mutta sitä pidetään väärennöksenä. Aitona pidetään Johannes Damaskoksen nimiin pantua tekstiä, jossa mainitaan nimeltä neljä suuraa, mutta ei puhuta Koraanista. Tämä viittaa siihen, että nimetyt suurat liikkuivat vasta itsenäisinä kirjoituksina, eikä teosta ollut vielä kooottu.

Moni muukin seikka puhuu sen puolesta, että Koraaania ei ollut koottu vielä edes 700-luvulla. Esimerkiksi Joseph Schacht osoitti, että 700-luvulla kehityksensä aloittanut uskonnollinen islamilainen lainsäädäntö ei käyttänyt Koraania auktoriteettina. Niinpä  Fiqh Akbar I  -nimellä tunnettu juridinen teksti 700-luvun puolivälistä ei tuntenut Koraania (Wansbrough 1977, s. 44).

Saksalainen islamologi Karl-Heinz Ohlig päätteli Koraanin sisällön perusteella, että sen varhaisimmat osat voivat olla jo 500-luvulta. Koraanin varhaisin kerrostuma edustaa juutalais-kristillistä perinnettä. Kirjalliset lainat viittaavat siihen, että tekstit ovat syntyneet alueella, jolla vaikutti sekä hellenistinen, zarathustralainen, manilainen, manikealainen että buddhalainen perinne. Kirjoitus on tehty syyrialaisin merkein ja kieli on varhaisarabiaa, jossa on vahva syyro-aramealainen leima. Koraanin sanavarasto ei sisällöllisesti sovi Arabian niemimaan yhteiskunnallisiin oloihin eikä luontoon.

Lähi-idän karttaa tutkimalla on etsitty mahdollista varhaisen Koraani-liikkeen syntysijaa. Koraanin tekstien sisällön perusteella uskottavaksi syntypaikaksi on ehdotettu Silkkitien varrella sijannutta muinaista suurkaupunkia Merv, jonka rauniot ovat nykyisin Turkmenistanin puolella. Merviin oli 200-luvulla pakkosiirretty epälojaalina pidettyä kristillistä väestöä Mesopotamian vallatulta rajaseudulta, ja kaupungissa oli piispanistuin. Vahva persialainen painotus näkyy myös myöhemmässä islamin kehityksessä jopa vuosisatojen ajan.

Varmuudella Koraani oli olemassa 800-luvun alussa, koska Muhammedin elämäkerran kirjoittaja Ibn Hisham (k. 833) viittaa vain sellaisiin jakeisiin, jotka edelleen löytyvät Koraanista. Ensimmäinen lähes kokonainen kirja on säilynyt 800-luvulta (Topkapin käsikirjoitus). Varhaisimmat, muutamien sivujen pituiset pergamentit eli niin sanottu Birmingham-käsikirjoitus on radiohiilimenetelmällä ajoitettu jopa vuosien 568 ja 645 välille. Nämä katkelmat sisältävät muun muassa 400-luvulta peräisin olevan kristillisen tarinan luolaan nukahtaneista unikeoista.

Koraanin historia viittaa siis jopa yli 200 vuotta kestäneeseen kirjoitusaikaan, mikä tarkoittaisi, että kirjoittajia oli useassa sukupolvessa. Ranskalainen tutkija J-J. Walter on matemaattisen koodianalyysin perusteella arvioinut, että Koraanilla saattaisi olla 30–100 kirjoittajaa.

Lähteet

Abu Hanifa. (767?). Al Fiqh al Akbar. An accurate translation. https://ghayb.com/wp-content/uploads/2015/09/Al-Fiqh-Al-Akbar-An-Accurate-Translation.pdf

Hoyland, R. G. (1997). Seeing islam as other saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam. Studies in Late Antiquity and Early Islam 13. Princeton, N.J.: The Darwin Press.

Kennedy, H. (2007). The great Arab conquests. How the spread of Islam changed the world we live in. Croydon: Phoenix.

Mingana, A. 1914 1998. Three origins of the Koran. Teoksessa: Ibn Warraq (toim.) The Origins of the Koran. 76-96. New Yor: Prometheus Books.

Nöldeke, T. (1891/1998). The Koran. Teoksessa: I. Warraq (toim.) The Origins of the Koran (36-66).  Amherst Ny: Prometheus Books.

Ohlig, K-H. 2010. Neue Forschungsergebnisse zu den Anfängen des Islam. Teoksessa: (M. Gross & K-H. Ohlig, toim.) Die Entstehung einer Weltreligion I. Von den koranschen Bewegung zum Frühislam (s. 38–48). Berlin: Verlag Hans Schiler.

Walter, J-J. (2017). Analysis of the Koran using mathematical code theory. Teoksessa: M. Gross ja K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion IV. Mohammed – Geschichte oder Mythos? (s. 851-883) Berlin: Hans Schiler.

Wansbrough, J. (2002). Quranic studies. Sources and methods of scriptural interpretation. Amherst, N.Y.: Prometheus Books (alkuteos 1977)

Kuva 1. Samarkandin koodeksi. Radiohiiliajoituksen perusteella vuosilta 765–855 peräisin oleva käsikirjoitus sisältää noin puolet Koraanin tekstistä (lähde: Wikimedia Commons).